Service Delivery Managerina Jonna Huotari johtaa reilun kymmenen hengen tiimiä, jonka vastuulla on huolehtia siitä, että Netoxille tulevat työpyynnöt etenevät sujuvasti ja asiakkaiden IT-ongelmat ratkaistaan mahdollisimman nopeasti. Tiimi käsittelee päivittäin erilaisia palvelupyyntöjä, jotka liittyvät esimerkiksi tietokoneiden toimintaan, käyttäjätunnuksiin tai ohjelmistojen häiriöihin.
Jonnan työssä keskeistä on varmistaa, että työpyynnöt päätyvät oikeille asiantuntijoille, vasteajat pysyvät sovituissa rajoissa ja asiakkaat saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat.
Hänen arkeensa kuuluu paljon tiimin tukemista ja työn sujuvuuden varmistamista.
– Työhöni kuuluu varmistaa, että asiakkaat saavat sopimuksien mukaista palvelua ja että arki rullaa sujuvasti. Esihenkilön rooli on tuonut mukanaan myös erinäisiä HR-asioita, kuten tiimin hyvinvoinnista ja sujuvasta arjesta huolehtimista. On ollut ihana huomata, kuinka hyvä yhteishenki ja auttamisen kulttuuri tiimissämme vallitsee, Jonna kertoo
Nykyään Jonnan työ sujuu jo rutiinilla. Siksi onkin vaikea uskoa, että tämä on hänen ensimmäinen työpaikkansa IT-alalla.
Uusi suunta uralle
Jonna saapui Netoxille alanvaihtajana. Ennen IT-alaa hän työskenteli pitkään lastenhoitajana, mutta alkoi vähitellen kaivata työltään jotain muuta.
– Olin toiminut pitkään lastenhoitajana, mutta kaipasin elämääni enemmän haastetta ja mahdollisuutta edetä uralla. Tuntui, että olin vähän jumissa.
Ajatus alanvaihdosta johti lopulta opintojen pariin. Jonna aloitti tieto- ja viestintätekniikan opinnot vuonna 2022 ja suoritti ne monimuotokoulutuksena työn ohessa.
– Olihan se välillä raskasta, kun samaan aikaan kävi töissä ja opiskeli. Mutta kun se palkinto kiilui siellä horisontissa, niin se sai jaksamaan.
Opiskeluiden jälkeen edessä oli ensimmäisen IT-alan työpaikan etsiminen. Netox ei ollut Jonnalle entuudestaan tuttu, mutta yksi työpaikkailmoitus kiinnitti hänen huomionsa.
– Meininki vaikutti tosi hyvältä ja tuntui siltä, että tässä paikassa voisin minäkin menestyä. Päätin lähteä kokeilemaan onneani ja siitä se sitten lähti.
Yleneminen kävi luontevasti
Jonna aloitti Netoxilla maaliskuussa 2025 Service Desk Support Specialistina. Roolissa hänen tehtävänään oli auttaa asiakkaita heidän päivittäisissä IT-haasteissaan. Työ sisälsi muun muassa palvelupyyntöjen vastaanottamista ja käsittelyä, käyttäjien opastamista sekä erilaisten teknisten ongelmien selvittämistä yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Service Deskissä työ on usein vauhdikasta ja monipuolista. Päivän aikana voi tulla vastaan mitä tahansa yksittäisistä käyttöoikeuksista laajempiin järjestelmähäiriöihin.
Jo varhaisessa vaiheessa Jonna alkoi kuitenkin ottaa vastuuta myös muista asioista kuin pelkästä tikettien käsittelystä.
– Minulle on ehkä luontaista ottaa vastuuta ja tarttua asioihin. Ehkä matkassa on kuitenkin ollut myös ripaus onnea ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa oloa.
Kun tiimissä myöhemmin avautui mahdollisuus uuteen rooliin, siirtymä tapahtui lopulta yllättävän luontevasti. Tammikuussa 2026 Jonna aloitti Service Delivery Managerina.
Uudessa tehtävässä työpäivät täyttyvät helposti erilaisista palavereista, tiimin tukemisesta ja palvelun kehittämisestä. Työn haastavin puoli onkin usein aikataulujen yhteensovittaminen.
– Välillä toivon, että päivässä ois vähän enemmän tunteja. Mutta positiivisella asenteella selviää kaikesta!
Työpaikka, joka tekee rohkeammaksi
Jonna kokee kasvaneensa Netoxilla paljon sekä ammatillisesti että ihmisenä.
– Musta tuntuu, että oon tullut täällä paljon rohkeammaksi ihmiseksi ja luotan itseeni entistä enemmän. Jotenkin nämä Netoxin arvot on varmaan iskostunut muhun.
Kasvua on tukenut erityisesti työyhteisö. Jonna kertoo saavansa paljon tukea kollegoiltaan niin etätyössä kuin toimistollakin.
– Täällä saa tukea ja ihmiset luottaa toisiinsa. Ilmapiiri on lämmin ja kaikkia netoxilaisia on helppo lähestyä. Täällä on huumorintajuista porukkaa ja apuakin saa aina silloin kun sitä pyytää.
Jonnan neuvo uranvaihtoa pohtiville on yksinkertainen.
– Antaa mennä vaan. Kyllä sitä tekemällä oppii.
Hänen mukaansa Netoxilla tärkeintä ei ole täydellinen tausta, vaan halu oppia ja kehittyä.
– Meille tarvitaan sellaisia tekijäihmisiä, jotka ovat uteliaita, oma-aloitteisia ja uskaltavat tarttua hommiin. Jonna rohkaisee.





