Microsoft on myöntänyt Netoxille Vuoden kumppani 2025 -tunnustuksen Security First -kategoriassa Suomessa. Tunnustus myönnetään kumppaneille, jotka ovat uudistaneet asiakkaidensa liiketoimintaa ja osoittaneet merkittävää vaikutusta teknologian, innovaation ja yhteistyön kautta.
“Tämä tunnustus Microsoftilta on meille valtava kunnia. Se kertoo, että strategiamme toimii ja olemme matkalla kohti paikkaa, jossa haluamme olla – huipulla. Kun muut jahtaavat jokaista uutta teknologiaa, me keskitymme yhteen – ja teemme sen paremmin kuin kukaan muu. Meille tämä ei ole vain tunnustus menneestä, vaan lupaus siitä, mihin olemme matkalla,” sanoo toimitusjohtaja Mikko Luhtaniemi.
Tunnustuksen taustalla on asiakasyhteistyö, jossa näytimme käytännössä, mitä syvällinen kumppanuus ja oikea fokus voivat saada aikaan. Autoimme suomalaista organisaatiota siirtymään yksittäisestä IT-pyynnöstä kohti täyttä digitaalista muodonmuutosta.
Pitkäaikainen yhteistyö tuottaa tulosta
Kun IT, tietoturva ja modernin työn palvelut pelaavat yhteen, syntyy kokonaisuus, joka toimii yksinkertaisesti paremmin – ja se näkyi myös tässä projektissa. Ainutlaatuinen kykymme yhdistää IT-palvelut, kyberturva ja käyttäjälähtöiset ratkaisut saman katon alle tekee meistä poikkeuksellisen kumppanin. Yhdessä Microsoftin kanssa rakensimme kokonaisuuden, joka yhdisti AI-strategian, E5Securityn ja 24/7 SOC-palvelut. Tulokset puhuvat puolestaan:
- Secure Score yli 70 %, mikä kertoo merkittävästi vahvistuneesta tietoturvasta.
- Ei liiketoimintaa keskeyttäneitä poikkeamia Defenderin käyttöönoton jälkeen.
- Copilotin käyttöönotto lisäsi henkilöstön digitaalista varmuutta ja tekoälyn hyödyntämistä.
- Johdon mittarit osoittavat parantunutta turvallisuutta, tehokkuutta ja työtyytyväisyyttä.
Emme kuitenkaan jää lepäämään laakereillemme. Vaikka iloitsemme voitosta, katse on jo tulevassa. Nyt viemme samaa mallia eteenpäin: laajennamme sen eri toimialoille, tarjoamme Microsoft-pohjaisia 24/7 SOC-palveluja ja autamme suomalaisyrityksiä vauhdittamaan tekoälystrategiaansa.
Jaamme oppejamme Microsoftin kumppaniverkoston kanssa ja valmistelemme parhaillaan toimialakohtaisia AI-käyttöönoton suosituksia.
Kerromme mielellämme lisää!







