Certia vaihtoi omat IT-järjestelmät Netoxin vastuulle. Certialle palveluntuottajan palvelualttius, ketterä päätöksenteko ja tekninen osaaminen olivat uudistuksen keskiössä.
Vielä ennen uudistusta Certia Oy:n tietoturvapäällikkö Petri Hukka on saanut kysellä tuon tuostakin IT-tuelle lähetettyjen tikettien perään, on nyt Hukan työnkuvassa tapahtunut muutos.
”Minun työaikaani kului tällaiseen turhan paljon. Tarvitsimme ketterämmän kumppanin, joka mahdollistaa myös IT:n ja tietoturvan ratkaisujamme kehittämisen. Se vaatii kumppanilta osaamisesta kumpuavaa ratkaisukykyä”, Certian tietoturvapäällikkö Petri Hukka kertoo.
Certia siirtyi uuteen ympäristöön marras-joulukuun vaihteessa. Reilun puolen vuoden käyttöönottovaihe kerää asiakkaalta kiitosta.
”Se oli suunnitelman mukaisesti alusta loppuun edennyt, miltei oppikirjamainen suoritus”, Hukka kehuu.
Netox toimitus sisälsi:
- IT-loppukäyttäjäpalvelut
- Tietoliikennepalvelut
- Laitehankinnat
- Microsoft-palveluiden hallinta ja ylläpito
- Palvelinten käyttö- ja kapasiteettipalvelut
- Häiriöhallinta
- Tietoturvanhallinta
- Asiantuntijapalvelut
- Palvelukokonaisuuden palvelunhallinta
”Erityisesti Netoxin ymmärrys toiminnastamme ja teknisistä järjestelmistämme sekä projektin johdon osaaminen ja teknisten asiantuntijoiden ratkaisukyky vakuuttivat. Oikeat ihmiset olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja jos jokin kysymys vaati ratkaisua, siihen tartuttiin ja ratkaisu toimitettiin nopeasti.”
Uudistuksen yhteydessä Certia vahvistaa myös kyberturvaansa ympärivuorokautisella SOC-valvonnalla.
”Näemme yhden toimijan mallin vahvuutena. Ketteryys ja järjestelmän kokonaisuuden tuntemus luovat vahvan perustan tieto- ja kyberturvan laadulle”, Hukka sanoo.
Netox vastaa laadun parantamisesta
Netoxin käyttöönoton asiantuntijapalvelut perustuvat jatkuvan parantamisen toimintamalliin, jossa asiakkaalle tarjotaan tarkoitukseen sopiva, turvallinen, kehittyvä ja asiakkaan järjestelmiä tukeva ympäristö.
Netoxin palvelut perustuvat standardoituihin toimintamalleihin (ISO 20000, ISO 27001, ISO 9001, ISO 14001 ja ISO22301) sekä niistä muodostettuun kokonaisvaltaiseen palvelumalliin.
Palvelukokonaisuus perustuu Netoxin toiminta-ajatukseen, jossa tuki-, ylläpito-, kapasiteetti sekä kyberpalvelut muodostavat saumattoman kokonaisuuden.
”Etenkin nyt voimakkaan kasvun keskellä testatut prosessimme takaavat toimitusten laadun ja asiakaspalvelun, josta Certia on erinomainen esimerkki”, sanoo Netoxin johtava konsultti Antti Lahokoski.
Jatkuva kehittyminen on yksi Netoxin ja asiakkaan välisen operatiivisen toiminnan kulmakivistä, jonka toteuttamisesta Netox ottaa vastuun asiakasyhteistyössä.
Palveluiden laadun varmistamiseksi Netox käy asiakkaan kanssa kvartaaleittain kehityskeskustelun, jonka tavoitteena on parantaa palveluun liittyvää kommunikaatiota ja varmistaa, että käytössä on aina asiakkaan kannalta oleelliset viestintäkanavat.
Netoxilla kasvun ja asiakastyön laadun yhdistämisessä olennainen tekijä on organisaatiokulttuuri, jossa jokaiselle asiantuntijalle mahdollistetaan vapaus hyödyntää osaamistaan asiakkaalle parhaalla mahdollisella tavalla.
Tämä luo ketteryyttä, joka perustuu Netoxilaisille ominaiseen arkijärkiseen toimintatapaan ja asiakkaalle arvoa tuottavien ratkaisujen tunnistamiseen.
”Meidän vahvuutemme on jokaisen asiantuntijan vapaus tehdä tarvittavat päätökset asiakkaan ongelman ratkaisemiseksi. Työtämme tukee, korkeimpien standardien mukaiset toimitusprosessit, joita Netox on kehittänyt asiakkaidensa kanssa tuloksekkaasti vuosien ajan”, Lahokoski sanoo.