Kukaan ei ole parempi ennustamaan suhdanteiden kehitystä kuin arkkitehti, kuulee joskus sanottavan. LVI-suunnittelijat ovat tästä tietenkin eri mieltä, ja investointipankkiireilta emme kysy.

Totuus lienee kuitenkin se, että kun rakentaminen hidastuu, arkkitehtitoimiston puhelin on lakannut soimasta jo puolta vuotta aiemmin. Mutta suhdanteiden aallokosta löytyy myös voittajia.

Arkkitehtitoimisto Lukkaroisella on toimistot Oulun ja Helsingin keskustoissa. Toimitusjohtaja Mikko Lukkaroinen tervehtii vierasta maanantaiaamuna hymy huulillaan. Oulun suurimman toimiston paikasta käydään tiukkaa kisaa, ja juuri nyt Lukkaroisella näyttää olevan hienoinen kaula kahteen seuraavaan. ”Liikevaihto nousi selvästi yli neljän miljoonan”, arvioi Lukkaroinen vuoden 2018 lukuja. ”Henkilöstön määrä kasvoi yli kuuteenkymmeneen. Onnistuimme rekrytoimaan todella hyviä tekijöitä.”

Kun Lukkaroisen lukuja katsoo kymmenen vuoden ajalta, on pakko ihmetellä, kuinka yhtiö on pysynyt kasvu-uralla nämä haastavat vuodet. Lukuun ottamatta vuoden 2008 pudotusta (jolloin koko rakennusala notkahti maailmanlaajuisesti) Lukkaroinen on kasvanut tasaisesti ja vieläpä tulosta tehden. ”Olemme erikoistuneet sairaaloiden ja oppimisympäristöjen suunnitteluun”, paljastaa Lukkaroinen. ”Niitä rakennetaan tai peruskorjataan suhdanteista riippumatta.”

Suurten kohteiden kilpailutukset ovat suunnittelutoimistoille riskinottoa, joka kannattaa, jos kisan voittaa. ”Allianssihankkeissa ei ole varaa hävitä kovin montaa kilpailua vuodessa”, tunnustaa Mikko Lukkaroinen. ”Siksi niihin on panostettava kunnolla.” Lukkaroisen vieressä myhäilevä arkkitehti Timo Leiviskä oli mukana Hiukkavaaran monitoimitalon suunnitteluprojektissa, joka oli ensimmäinen allianssimallilla toteutettu kouluhanke Lukkaroisen toimistolle. ”Big room -työskentely, vuorovaikutus suunnittelun eri osapuolien välillä, nopea reagointi muutospyyntöihin”, kuvailee Leiviskä allianssimallin toimintatapoja. Leiviskä on myös osakkaana Lukkaroisella, ja yhtiön menestys tuntuu tietenkin hyvältä.

Kouluista suunnitellaan nykyään monipuolisia oppimisympäristöjä, joissa korostuvat tilojen muuntojoustavuus ja avoimuus. ”Käytämme apuna esimerkiksi akustiikkasuunnittelijoita, jotta monikäyttöisyyden tavoitteet saavutetaan”, Mikko Lukkaroinen kertoo. ”Kaiken kaikkiaan suunnitteluprojekteissa korostuu eri osapuolten yhteistyö. Tietomallisuunnittelu ja työkalut, jotka tukevat ryhmätyötä, ovat osa tätä kehitystä.

Suunnittelujärjestelmät edellyttävät, että laitekannan suorituskyky on kohdallaan ja tietoliikenneyhteydet pelaavat ongelmitta. ”Jos yhteys takkuaa, meillä pyörittelee äkkiä koko Helsingin toimisto peukaloitaan”, kuvaa Lukkaroinen yhteyksien tärkeyttä. ”Siksi tietojärjestelmistämme on vastannut Netox jo yli kymmenen vuotta.”  Netox on juuri uutisoinut omista kasvuluvuistaan, jotka ovat varsin vakuuttavia. Netoxin toimitusjohtaja Mikko Luhtaniemi kertoo, että luvut ovat linjassa yhtiön strategian kanssa. ”Me haluamme kasvaa asiakkaidemme kanssa. Autamme kasvussa toinen toisiamme. Silloin kaikilla on hyvä olla.”