Aloitetaanpa tämä liki bibliallinen julistus vähän reunan ulkopuolelta pienellä tarinalla, eli kaskulla.
Kuten kaikki ovat varmaan vuosiensa saatoissa huomanneet, on kesäkausi onnenkenttien lisäksi myös sangen tapaturma-altista aikaa varsinkin meille miehenpuolikkaille. Pienessä seilissä otetaan matematiikalla laskettuja riskejä ja välillä lyhyen matikan oppimäärä pettää meidät tyystin mm. vektorien, F=ma -laskentojen ja sun sellaisten osalta. Pomppu jää harmittavan lyhyeksi tai ureapaussin päätöspiste on vesistö.
Eli kivan poikakarkelon päätöspiste onkin Päivystyksen ja Ensiavun Liikelaitos.
Kun lopulta havahdutaan siitä lääkeaineilla esitetystä koomasta ihmisten maailmaan takaisin, niin näyttävien tikkien lisäksi ranteeseen on yleensä asennettu komia Potilasranneke, jossa yleensä komeilee QR– tai jopa RSS 14 ES -viivakoodi.

Liki säännönmukaisesti lieviä vastoinkäymisiä kokenut kansalainen haluaa niistää seikkailuistaan täydet dopamiinifiksit ja sympatiapisteet some-palveluissa, hyvin väsyneiden kommentaarien kera:
Pääseekö tällä rannekkeella kaikkiin laitteisiin? tai Rakastuin noin kaikkiin tehohoitajiin vuorotellen täällä!
Ja luonnollisesti julkaistaan volinan yhteydessä kuva, jossa kuva rannekkeesta kera täydellisesti luettavan viivakoodiston. Vaikkakaan koodiston avaaminen ei Suomessa ole aivan niin triviaalinen suorite, on se kuitenkin tehtävissä varsinkin tapauksissa, joissa kerätään dataa keräämisen ilosta mm. Harvest Now, Decrypt Later -use caseihin. Yllättäen en myöskään tässä julkaisussa lähde purkamaan koodatun datan tietomallia teille, koska yllättäen se vähän riippuu.
Optimaalisissa tapauksissa rannekkeen koodistoon on koodattu vain relaatiot, jotka täydennetään vasta EPR-järjestelmässä* kohtaamaan oikeita asioita, mutta varsinkin ulkomailla näin ei aina ole.
*EPR olisi kirkkoslaaviksi potilastietojärjestelmä tai jokin siihen liittyvä oheisjärkkä, jolla hallitaan potilasvirtoja.
Ehkä huomionarvoisin seikka tässä on se, että yhdistelemällä muita täysin vapaasti saatavia tietoja tähän vastoinkäymisien rysään, niin voin muodostaa hyvää tilannekuvaa eri organisaatioiden kyvykkyydestä torjua hyökkäyksiä.
>kas kas, Reijo Kylmällä on käynyt hupsistakeikat
>KAS! Reijo on Penan Kumipajalla ATK-nikkarina (kiitos Linkedin! Olet the best osint-lähde.)
>Siellä on näemmä duunareita 50 mutta LiVa on ihan kivan näköstä.
>ATK-osasto ei siis voi olla järin kookas.
Nyt minulle siis avautuu käytännössä kaksi ihan uutta hyökkivektoria:
Joko lähden kivittämään lääkepöllyissä olevaa Reijoa tai sitten hyödynnän tietoa siitä, että Reijo on osan päivästään koomassa ja eikä täten ehkä ole niin kovin hyvin käytettävissä havaitsemaan tai torjumaan hyökkäystäni. Tämä on aika relevantti tieto varsinkin, jos pihdeissäni on joku vähän pienempi organisaatio.
Ja näiden päälle minulla saattaa olla tai ei ole Reijon PII-tyyppistä informaatiota tiedossani, jota voin sitten käyttää näppärästi moneenkin eri devianttiin tarpeeseeni.
Joten äläpä tunaroi siellä vuosilomallasi sitten ja jos kämmäilit kuitenkin, niin ei siitä nyt ihan koko maailmalle tarvitse kertoa.
Lomalle lomps
Vaihdetaan vähän kevyempiin aiheisiin. Lomilla lomps T-aika mitataan tunneissa ja kohta edessä siintää se nelisen viikkoa toimistokuhnurin vapautuneisuutta ja onnea.
Katsahdapas myös tässä kohden työpistettäsi vähän sillä silmin, joka on liiketoimintavuotesi aikana muuttunut tod.näk. hieman(!) ja nyt muistuttaa ulkoasultaan lähinnä Ylilautaa. Toivottavasti ennen lomps-kohtaustasi otat aivan kaikki post-it laput, vihot, muististidit ja fläppitaulujen palaset sekä tuhoat ne Tulella tai asemoit ne siihen tietoturvaroskikseen.
Ei nimittäin ole nastaa, että ryönäsi joukosta kiinteistöön same doorannut ”siistijä” saa matkaansa näinkin helpolla valtakunnan avaimet.
Kun olet saanut ylilautasi minttuun eli salonkikelpoiseksi, niin dellaat aivan kaiken paikallisen dokumentaarin työasemaltasi, ladatuista, c:\tempistä ja työpöydältäsi, kun kuitenkin olet taas tehnyt jonkun varjorekisterin kansalaisista tai organisaation asseteistasi paikalliselle levylle.
Tälleen katsos ne Kaizenit lähtevät kivasti pyörimään, toimistolla ja kotosalla.
Harkintaa, harkintaa!
Harkitse mitä kirjoittelet Out-of-office -viestiisi hartaasti, onko esim. aivan pakko ulkoisille lähettäjille kertoa, että kauanko meinaat olla tänä vuonna Madeiralla ja sitä, että työläppäri on tavoittamattomissa. Nimittäin heinä- ja elokuussa ihan pienellä vaivalla voin tiedustella aika hyvällä näkyvyydellä organisaatioiden poissaolot ja arvella näiden perusteella vasteet.
KAS! Itse toimarikin on kaukomatkoilla, ilman läppäriä. Pistetääs vähän menemään tekaistua laskua ja voimakkaita kehotuksia tehdä erittäin tyhmiä asioita.
Ja viimeisenä.
Kyllä ne työt siellä jaksavat odottaa syyskaudelle, joten ihan turha hikoilla ja hätiköidä hyvin kehnoja satulapäätöksiä iLuurin varressa, sillä kesälläkin ne liian hyvää ollakseen totta -tarjoukset ovat ihan yhtä likaisia, kuin talvikaudella.
Ja muistappa myös, että viehätysvoimasi ja karismasi ei ole piiruakaan kohonnut kesälomasi kunniaksi, joten se pyytämättä ja yllättäen imuun tarttunut maailman kuumin blondi todennäköisesti juonii jotain katalaa. Varsinkin, jos naamasi on ollut vähääkään framilla julkisuudessa ja vastaavaa et muista koskaan tapahtuneen. Tämä viimeinen ukaasi oli ehkä enemmän sellainen lopunaikojen kevennys.
Kuulostiko tämä vähän kaukaa haetulta juonelta? Eipä hätää, lukaiseppa vaikka tämä avoimen verkon reportaasi ulos, niin ehtiessäsi.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Vietäpä nasta kesäloma!
– Kai Kolima, Senior Consultant
Microsoft 365 Services