100 päivää iloa, oivalluksia ja yhteishenkeä

Meidät kutsuttiin mukaan muutamien oululaisyritysten yhteiseen liikuntatempaukseen, jonka tarkoituksena on liikkumalla kerätä varoja hyväntekeväisyyteen. Meitä tämä haaste on ilahduttanut ja yhdistänyt jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Yhteinen tavoite on saanut monet meistä nousemaan sohvalta, tarttumaan lenkkareihin ja kokeilemaan jotain aivan uutta.

Mutta mitä tämä haaste on merkinnyt käytännössä? Onko se muuttanut arkea, lisännyt energiaa tai jopa tuonut uusia harrastuksia? Olemme nyt puolessa välissä haastetta, joten haastattelimme muutamia työntekijöitämme kertomaan kokemuksistaan.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan 100 päivän liikuntahaasteeseen?

Hyväntekeväisyysaspekti kiinnosti, mutta myös se, että siinä samalla tekee hyvää myös itselle. Mitä enemmän liikun ja urheilen, sitä parempi mieli minulle tulee ja samalla siitä hyötyy myös monet muut hyväntekeväisyyden kautta. – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Hyväntekeväisyys innosti tässä haasteessa eniten. Halusin myös tuoda esille omaa monipuolista liikkumista. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Lähdin liikuntahaasteeseen mukaan puhtaasta kilpailuhenkisyydisestä ja voitontahdosta. Olen harrastanut aina aktiivisesti liikuntaa, viimevuosina olen palannut rakkaan nyrkkeilyharrastukseni pariin lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Harrastin kilpatason nyrkkeilyä jo ennen lapsen syntymään, mutta paikkakunnan vaihdoksen ja lapsen myötä laji jäi. Myös kilpailuvietti on ottanut takapakkia alati jatkuvien urheiluvammojen, ja iän tuomien haasteiden myötä (paikat ei kestä enää nopeita liikkeitä samalla tavalla kun 20-vuotiaalla, ja vanhemmalla iällä painonpudotustarve on pakollinen kun rasvaa kertyy kroppaan liikunnasta huolimatta). Nyt kun tuli mahdollisuus osallistua myös työpaikalla liikuntaan liittyvään haasteeseen, jossa voin yhdistää sekä omat tavoitteet, että yhteisölliset tavoitteet, olin heti valmis tarttumaan haasteeseen, ja siinä samalla haastamaan myös omia liikunnallisia tavoitteita ihan uudenlaisella tarmolla! – Jaana, Service Manager

Itse asiassa tää liikuntahaastehan tuli mulle kuin Taivaan Lahja tai se kuuluisa illallinen Manulle. Olin päättänyt jo joulukuussa kattoessani itteeni peilistä et ei saatana, nyt haluan tehdä omille elintavoilleni jotain. Tän havaitsemiseen en tarvinut lääkäriä, ystävää, kollegaa, vetoa tai mitään muutakaan. Ihan omasta päätöksestäni päätin tehdä Läskeilleni jotain ja homma alkoi helmikuun puolivälissä. Tää liikuntahaaste sopi alettuaan tän kylkeen mitä mainioimmin. – Tommi, Sales Executive

Miten haaste on vaikuttanut liikuntarutiineihisi tai arkeesi ylipäänsä?

Haaste herätti minussa kilpailuhenkisyyden ja sain aktivoitua itseni ihan uudella tavalla liikkumaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hommasin salijäsenyyden ja nyt erilaisten kävelyiden ja retkien lisäksi käyn salilla voimailemassa. Tiedän, että se jatkuu sittenkin vielä kun haaste loppuu.  – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Ehkä liikuntasuoritusten pituus on jonkin verran kasvanut, että pottia saisi kerrytettyä enemmän. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Haaste on vaikuttanut positiivisesti liikuntarutiineihin. En ole oikein koskaan ollut lenkkeilijä tyyppiä, ja olen aina vihannut juoksua. Nyt kun lenkkeilyllä ja juoksulla pystyy kartuttamaan liikuntaminuutteja ja kisapottia, olen alkanut harrastamaan myös aamu ja iltalenkkeilyä. Tämä helpottaa myös painonpudotushaasteita. Ihan pelkällä liikuntahaasteella ei kuitenkaan saa heräämään tuntia aiemmin aamulenkille, siihen on tarvittu apuun lainakoira. 😄 – Jaana, Service Manager

Noh, ite haastehan ei oo tähän tuonut mitään kermaa kakun päälle, kts. edellinen kysymys. 😉 Mut tokihan se lisää hitusen motia varsinkin aamulla kellon soidessa 04.50 et perkele, pitäähän ne kirjaukset tältäkin päivältä saada läjjään. – Tommi, Sales Executive

Mikä on ollut yllättävin tai mieleenpainuvin hetki haasteen aikana?

Salille meno. Olen aina ajatellut, että se ei ole mun paikka tai että en jotenkin sovi sinne. Lisäksi pelkäsin, että jään laitteisiin nalkkiin. 😀 Mutta ostin ensimmäiselle kerralle PT:n joka kertoi miten siellä toimitaan ja jäin heti ekasta kerrasta koukkuun siihen touhuun. Yllätyin itse siitä, miten kivaa se oli ja miten turhaan olen jännittänyt asiaa.  – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Yllättävintä haasteen aikana on ollut huomata, kuinka paljon ihmiset Netoxilla liikkuvat. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Yllättävin hetki on aina kun kävelee puntarille, ja huomaa tiputtaneensa painoa. – Jaana, Service Manager

”Yllättävintä” ovat seuraavat seikat: olo on parempi, nukun paremmin, joitain vaatteitakin mahtuu taas päälle ja vaaka näyttää lukua -16 kiloo. – Tommi, Sales Executive

Oletko kokeillut jotain uutta lajia tai tapaa liikkua?

Löysin salilta laitteen, jolla pääsee imitoimaan pertsahiihtoa! Sillä pääsin lähes samaan hurmostilaan kuin talvisilla laduilla hiihtämällä.  – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Lisähaastetta omaan Cheerleading harrastukseen on tuonut paristunttailu. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Olen alkanut käymään uimassa (toisinaan tuntuu, että jalat ei kestä sitä juoksemisen määrää jota haaste on tähän mennessä aiheuttanut, sekä olen kaivanut myös polkupyörän naftaliinista näitä hetkiä silmällä pitäen). – Jaana, Service Manager

Wanha jäärähän ei osaa tapojaan muuttaa. Meen mulle mieluisalla ja mukavalla kävelyllä, se on kivaa. – Tommi, Sales Executive

Millaista yhteishenkeä haaste on tuonut työpaikalle?

Kisailua on syntynyt, mutta sinällään en ole kauheasti haasteesta muiden kanssa jutellut. Yhteisiä treenejä ei ole, koska asun niin etäällä muista.  – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Yhteisen padel esittelytunnin ansiosta saatiin pystyyyn oma padel porukka. Kyllä haaste puhuttaa ja tuo myös yhteishenkeä. Keskusteluissa on puhuttu suoritusten oikeanlaisesta merkkaamisesta ja sääntöjen noudattamisesta haasteessa. Itse mittaan kaiken liikunnan urheilukellolla. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Mikä olisikaan parempi avaus palavereihin kun maininta liikuntahaasteesta? Myös liikuntahaasteen kuvat antavat mukavan mausteen ja erilaisia näkökulmia työkavereista. – Jaana, Service Manager

Tullut mainioita positiivisia vittuiluja muun muassa Roffelssonin ja Henkkiksen kanssa tuntikirjauksista haasteeseen. – Tommi, Sales Executive

Mikä motivoi sinua jatkamaan – ja jääkö liikunta osaksi arkeasi myös haasteen jälkeen?

Jatkan sen takia, että nyt olen löytänyt sen kuuluisan liikunnan ilon. Mitä enemmän liikun, sitä paremmin voin. Mitä paremmin voin, sitä kivempi olen muille (niin kotona kuin töissäkin) 🙂 Fillarikausi on alkanut, joten heti kun saan pyöräni huollettua, pääsen nauttimaan Pirkanmaan kauniista maalaismaisemista ja samalla kunto kohenee!  – Karoliina, Senior Consultant, Modern Work

Elämäntapani on liikunnallinen ja aion jatkaa samalla tavalla myös haasteen jälkeen. – Mikko, Installation Specialist, Campus

Kisakausi on alkamassa ja se motivoi jatkamaan. Mutta aion jatkaa omaa liikuntahaastetta myös Netoxin liikuntahaasteen jälkeen, tavoitteena on tämän vuoden nyrkkeilyn SM-kisat, jotka taitavat olla osaltani viimeiset (amatöörinyrkkeilijät siirtyvät eläkkeellä 40-vuotiaana). – Jaana, Service Manager

Motivaatio löytyy peilikuvasta, vaa`alta ja omasta olosta. Eli kyllä, meinaan jatkaa myös kesäkuun jälkeen. – Tommi, Sales Executive

Liikkeellä on voimaa

Liikuntahaaste on antanut meille enemmän kuin osasimme olettaakaan. Se on tuonut yhteen ihmisiä eri puolilta yritystä, tuonut hymyn kasvoille kiireisen työpäivän jälkeen ja avannut uusia ovia omaan hyvinvointiin.

Ja mikä parasta, jokainen hikipisara on vienyt meitä lähemmäs yhteistä tavoitetta: auttaa muita. Näytetään, että pienilläkin teoilla on merkitystä, kun ne tehdään yhdessä.