Vuoden 2025 Kasvunrakentaja-kilpailun finalistit on valittu – tänä vuonna uudistetusti kahdessa kategoriassa: VC & Buyout

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n järjestämässä Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään vuosittain vaikuttavimpia kasvutarinoita pääomasijoittajien suomalaisista kohdeyhtiöistä. Tänä vuonna kilpailu järjestetään uudistetussa muodossa kahdessa kategoriassa: VC ja Buyout.

”Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa pääomasijoittajien suomalaisten kohdeyhtiöiden joukosta. Tänäkin vuonna valinta oli erittäin haastava, sillä mukana oli runsaasti vaikuttavia ehdokkaita. Kuusi yritystä nousi kuitenkin erityisesti esiin sekä tuloksillaan, että tarinoillaan. Aiemmista vuosista poiketen, tänä vuonna kilpailussa on kaksi kategoriaa: VC ja Buyout. Uudistuksen tavoitteena on nostaa esiin sekä VC- että Buyout-yritysten omaleimaisia kasvutarinoita – erilliset kategoriat mahdollistavat kunkin sijoitusvaiheen erityispiirteiden paremman huomioimisen ja vertailukelpoisemman arvioinnin.”

Netox on ylpeänä mukana Buyout-kategorian kolmen finalistin joukossa yhdessä Frameryn ja Elcolinen kanssa. On hienoa olla osa näin kovatasoista ja monipuolista finalistijoukkoa – tämä tunnustus kertoo määrätietoisesta työstä, kasvuhalusta ja sitoutumisesta kyberturvallisuuden ja IT-palveluiden kehittämiseen Suomessa ja kansainvälisesti.

Lämpimät onnittelut kaikille finalisteille – on ilo olla mukana tässä joukossa rakentamassa tulevaisuuden kasvua!

Norrin

Norrin (entinen Cloud1) on Microsoftin teknologiakumppani, joka tukee yrityksiä matkalla kohti älykästä liiketoimintaa. Yritys on tunnettu vahvasta datan hallinnan osaamisesta, mutta sen ydinosaamista ovat myös ohjelmistokehitys, pilvialustat ja tekoäly. Norrin on vakiinnuttanut asemansa luotettavana innovaatiokumppanina, joka auttaa asiakkaitaan muuttamaan teknologian potentiaalin todelliseksi liiketoimintahyödyksi.

Norrinin kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Voland Partners.

Cactos

Cactos on kempeleläinen yritys, joka vauhdittaa energiamurrosta älykkäillä sähkövarastojärjestelmillään. Yrityksen kokonaisvaltainen palvelumalli kattaa järjestelmien kehittämisen, valmistuksen, asennuksen ja operoinnin, auttaen asiakkaita hyödyntämään uusiutuvaa energiaa ja tasapainottamaan tuotannon ja kulutuksen vaihteluita.

Cactoksen kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Superhero Capital.

M-Files

M-Files on johtava alusta tietotyön automaatioon ja tarjoaa älykästä dokumentti- ja tiedonhallintaa. Sen metatietopohjainen arkkitehtuuri, sisäänrakennettu työnkulkujärjestelmä ja kehittynyt tekoäly auttavat organisaatioita poistamaan informaatiokaaoksen, parantamaan prosessien tehokkuutta sekä automatisoimaan tietoturvan ja vaatimustenmukaisuuden.

M-Filesin kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Tesi.

Framery

Framery on maailman johtava älykkäiden äänieristettyjen työtilojen valmistaja. Yrityksen ratkaisut auttavat poistamaan melu- ja yksityisyysongelmia toimistoissa ja tukevat työntekijöiden keskittymistä ja tehokkuutta. Frameryn tuotteita käytetään jo kymmenissä maailman tunnetuimmista yrityksistä, kuten Microsoftilla, Pumalla ja Teslalla.

Frameryn kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Vaaka Partners.

Elcoline

Elcoline on teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyritys. Se toteuttaa vaativia asennusprojekteja ja kunnossapitopalveluja eri teollisuudenaloille Suomessa ja Ruotsissa. Elcoline auttaa kansainvälisiä teollisuusyrityksiä varmistamaan tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn laadukkaiden ja turvallisten palveluiden avulla.

Elcolinen kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Evli.

Netox

Netox on kyberturvaa ja IT-palveluita yhdistävä kasvuyritys. Yritys tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia teknologiapalveluita kustannustehokkaasti ja ketterästi sekä panostaa vahvasti tietoturvateknologioihin ja tekoälyä hyödyntäviin ratkaisuihin. Netox kasvattaa toimintaansa kotimaan lisäksi myös kansainvälisillä markkinoilla.

Netoxin kasvua on ollut vauhdittamassa muun muassa pääomasijoittaja CapMan.

***

Kasvunrakentaja-kilpailun voittajan valitsee ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva tuomaristo Pääomasijoittajat ry:n Finnish PE-VC Summitissa 9.10.2025. Tuomariston jäsenet julkistetaan myöhemmin.