Jaanalle onnistumisen tunne tulee siitä, kun asioita saadaan kehitettyä ja vietyä eteenpäin. Silloin myös asiakkaat ovat tyytyväisiä.
– Nautin siitä, kun on kiire ja paine. Teen mieluummin työtä, jossa vasta iltapäivällä huomaa, ettei ole tullut syötyä. Kiireistä, mutta ihanaa, Jaana naurahtaa.
Jaana on opiskellut lukion jälkeen tradenomiksi ja päätynyt siitä suoraan IT-alalle. Itsensä kehittäminen on Jaanalle tärkeää ja työn ohessa onkin tullut suoritettua ylempi korkeakoulututkinto, sekä yliopistossa tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelman opintoja, tähtäimenä filosofian maisterin tutkinto. Netoxille Jaana siirtyi PRT-Forest Oy:n ulkoistaessa IT-palvelut Netoxille. Ennen PRT-Forestin pestiä Jaana työskenteli Suomen IT-Infra Oy:ssä järjestelmäasiantuntijana kahdeksan vuoden ajan.
Hektisen työn vastapainona Jaana muun muassa nyrkkeilee ja matkustelee. Etenkin ulkomaanmatkat auttavat päästämään kokonaan irti työstä. Koska työ itsessään on kiinnostavaa, tulee kotimaan lomilla helposti vilkuiltua työasioita puhelimesta.
Työntekijöihin löytyy luottoa
Jaana asuu Akaassa ja käy Netoxin toimistolla harvakseltaan – useimmiten Oulussa, vaikka on Helsinginkin uusi toimisto tullut katsastettua. Toimistolla ehdottomasti parasta ovat työkaverit, mutta kotona pystyy Jaanan mielestä keskittymään paremmin ja työt tulee hoidettua tehokkaammin.
Jaanan lukee Netoxin vahvuuksiin juuri luottamuksen työntekijöihin. Aluksi tuntui jopa vähän oudolta, että työt sai tehdä itsenäisesti etänä ilman, että kukaan valvoi päältä, miten hommat hoidetaan.
– Kun tulin Netoxille töihin, minulle annettiin kone käteen ja sanottiin, että alat vaan jakamaan asiantuntijatiimille niitä töitä, mitä olet aiemmin itse tehnyt. Luottamus minuun oli iso ja sain paljon mahdollisuuksia, Jaana toteaa.
Päällimmäisenä on tunne, että työntekijöitä kuunnellaan.
Netoxilla saa paljon vastuuta, mutta Jaana kokee, että myös tukea ja arvostusta saa samalla mitalla. Päällimmäisenä hänellä on tunne, että työntekijöitä kuunnellaan.
– Hyvänä esimerkkinä tästä on se, kun tulin taloon ja minulta kysyttiin millaiset työvälineet tarvitsen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että siis saanko ottaa mitä vain haluan? Se oli hätkähdyttävää, Jaana kertoo.
Jaana myöntää, että joskus päivittäisessä työssä tulee vastaan niitäkin hetkiä, kun mikään ei etene ja ongelmat eivät ota ratketakseen. Silloin auttaa kollegoiden yhteinen tahtotila löytää ratkaisut ja kehittyä osaajana – ja sillä asenteella päästäänkin aina eteenpäin.
– On mahtava tunne, kun asiat lähtevät ratkeamaan ja oikeat välineet löytyvät, Jaana toteaa.
Omaan urakehitykseen voi aidosti vaikuttaa
Kun joku miettii, kannattaisiko Netoxille tulla töihin, on Jaanan viesti selvä: kyllä kannattaa!
– Netoxilla saa hyvät työkaverit, kilpailukykyiset edut ja arvostavan työkulttuurin. Erittäin positiivista on myös vaikutusmahdollisuudet omaan uraan – urapolkua pystyy itse muokkaamaan juuri sen näköiseksi, kuin haluaa, Jaana kertoo
– Ja haasteita on varmasti tarjolla, hän lisää.
Tärkeäksi erottautumistekijäksi hän listaa vielä etätyömahdollisuudet.
– Ei haittaa mistä tekee töitä, eikä tarvitse olla Helsingistä tai Oulusta. Toki pienellä varauksella loppukäyttäjäpalveluita ajatellen. Silloin toivotaan, että pystyy työskentelemään asiakkaan tai työnantajan tiloissa, Jaana tarkentaa.
Jaanan oma rima on asetettu korkealle ja suunta on selvä.
– Joskushan sitä on vähän vitsinäkin heittänyt, että johtotehtäviin tässä tähdätään ja johtoryhmäänkin jonain päivänä. Mutta kyllä ne ihan tosissaan ovat päämääränä.