Hallittujen palveluiden Netox jatkaa kasvuaan jo kolmatta vuotta peräkkäin. Oululainen IT-palvelutalo kurotti liikevaihtonsa viiteen miljoonaan euroon, mikä tarkoitti, että yhtiö on kasvanut vuodesta 2015 lähtien yli 30 prosenttia joka vuosi. Vuoden 2018 kasvua selittää osaltaan viime toukokuussa voimaan tullut eurooppalainen tietosuoja-asetus, jonka parissa myös Netoxin asiantuntijat työskentelivät tiiviisti asiakkaiden apuna. Suurin osa kasvusta on kuitenkin tullut normaalista liiketoiminnan kehittymisestä.
”Vanhat asiakkaat siirsivät meille yhä enemmän tietohallintoaan ja IT-palveluita. Tämä johtui luottamuksesta ja korkeasta asiakastyytyväisyydestä, joka tuoreimman mittauksen mukaan oli 4,83 asteikolla yhdestä viiteen”, kertoo Netoxin toimitusjohtaja Mikko Luhtaniemi. ”Lisäksi olemme pystyneet kasvattamaan asiakaskuntaamme myös kokonaan uusille toimialoille.”
Netoxilla marraskuussa aloittanut Tuulia Nissinen kehittää yhtiön strategiaa kohti yhä vahvempaa palvelumuotoilun kokonaisuutta. ”Asiakkaan kokemus ratkaisee menestyksen näillä markkinoilla. Netoxin hallitut palvelut -konsepti on jo opettanut yrityksiä ostamaan selkeitä kokonaisuuksia. Mitä helpompaa ostaminen on, sitä enemmän palvelu tuottaa lisäarvoa asiakkaalle”, Nissinen sanoo. ”Toinen mainittava tekijä Netoxin kasvulle, joka näyttää jatkuvan myös tänä vuonna entiseen tahtiin, löytyy kyberturvallisuudesta. Sen varmistaminen on yrityksille tärkeää ja strateginen osa liiketoimintaa. Kyberuhkat ovat todellisia ja koskevat kaiken kokoisia yrityksiä. Meillä on talossa maailmanluokan osaamista, jota asiakkaamme hyödyntävät yhteistyössä asiantuntijoidemme kanssa. jonka voimme valjastaa asiakkaidemme käyttöön.”
Netox panosti vuonna 2018 sekä ihmisiin että kalustoon. Liiketoiminnan kehityksen tueksi tehtiin useita merkittäviä rekrytointeja, ja lisäksi yhtiö kasvatti konesalikapasiteettiaan miljoonaluokaninvestoinnilla. Kokonaan uutena liiketoiminta-alueena käynnistettiin projektiliiketoiminta, jonka avainhenkilöt hankkivat kansainvälisen IPMA-sertifikaatin mukaisen projektipäällikkötutkinnon. Työkalut vuoden 2019 kasvua varten ovat siis kunnossa.