Netox panostaa asiakaslähtöiseen kehitykseen ja perinteisiä-IT palveluita vahvistetaan kattavan ja luotettavan asiantuntijaosaamisen kautta. Asiantuntijoidemme joukkoon on vastikään liittynyt myös uusi Senior System Specialist Sampo Seppänen.

“Uusi teknologia ja sen kanssa toimiminen oli minulle ensisijainen syy hakeutua työskentelemään Netoxille, mutta työyhteisön tiiviys ja erittäin positiivinen ilmapiiri ovat niitä syitä, joiden ansiosta Netoxille myös jää”, Sampo kehuu. “Alusta asti on tuntunut siltä, että kuuluu porukkaan siinä missä muutkin.”

Netox ei ollut Sampolle entuudestaan tuttu. “Nopeasti minulle on kuitenkin selvinnyt, miksi se on joka vuosi 30 % kasvua tekevä yritys. Henkilökunta on erittäin asiantuntevaa ja valmista oppimaan. Uusia tekniikoita ja palveluita ollaan valmiita omaksumaan nopeasti, jotta asiakkaita voitaisiin palvella paremmin ja kehittää samalla myös omaa tekemistä.”

Erityistä painoarvoa Sampo antaa kyberturvaosaamiselle. “Se on Netoxin ykkösjuttu, eikä suotta. Kyberturvallisuuden varmistaminen on tänä päivänä asia, jota ei saa aliarvioida, ja jonka merkitys tulee tulevaisuudessa vain entisestään kasvamaan.”